Kuva kiinteistönvälittäjistä on vääristynyt, sanoo alan konkareista kirjan kirjoittanut Jaakko Loikkanen

Loikkanen halusi pöyhiä yleistä mielikuvaa, jonka mukaan ”kaikki kiinteistönvälittäjät ovat huijareita eivätkä oikeastaan edes tee työtä”.

Loikkanen on seurannut pienestä lapsesta asti oman äidin uraa kiinteistönvälittäjänä. Hän sanoo olevansa valtavan ylpeä äidistään.
Linda Pukka
Avaa Yle-sovelluksessa

Tv:stä tuttu toimittaja Jaakko Loikkanen kertoo sanoneensa aina, että hän ei todellakaan lähde äitinsä jalanjäljissä kiinteistönvälittäjäksi, mutta tänään Puoli seitsemän -ohjelman studiossa vastaus ei ollutkaan niin jyrkkä:

– Nyt en enää ole niin ehdoton, mutta en ainakaan vielä halua toimittajan töitä mihinkään vaihtaa, Loikkanen tuumasi.

Sen sijaan hän kirjoitti kirjan kiinteistönvälittäjien arjesta. Tärkein sysäys siihen oli oma äiti ja rintarinnan häntä ajoi kirjoitushommiin yleinen, hieman vääristynyt käsitys kiinteistönvälittäjistä. Näin hän kuvaili ihmisten yleisiä mielikuvia alasta.

– Että he ovat kaikki huijareita eivätkä he edes hirveästi tee työtä ja he saavat välityspalkkion kokonaan itselleen.

Loikkasen mukaan keskeisenä teemana nousi esiin se, että työn ajateltiin olevan helppoa ja pienellä työpanoksella pystyi tekemään paljon rahaa.

Eivätkä kaikki ikävät mielikuvat välttämättä ole ihan tuulesta temmattuja. Alalle voi siirtyä kuka vaan, minkä vuoksi välittäjien joukkoon mahtuu monenlaista yrittäjää.

– Henkilökohtaisia pätevyysvaatimuksiahan ei ole ollenkaan ja kuka tahansa voi ryhtyä asuntomyyjäksi. Kiinteistövälittäjätitteliä saa käyttää, jos on kurssit käynyt, mutta periaatteessa sitä välittäjän työtä voi tehdä kuka tahansa ja sitä myös tekee kirjava joukko.

Loikkanen kertoi, että monet kirjaan haastatelluista välittäjistä toivovatkin alalle koulutus- ja pätevyysvaatimuksia.

Kirjaansa varten Loikkanen haastatteli 16:ta alalla menestynyttä ja eri vaiheessa uraansa olevaa välittäjää.

– Yhdistävä tekijä oli se, että he kaikki tekevät pitkäjänteisesti työtään, tiettävästi rehellisesti ja oikeasti välittävät sekä asunnon myyjistä että ostajista.

Näiden ihmisten tarinoita ja periaatteita Loikkanen avaa teoksessaan kattavasti.

Palataan vielä äitiin, joka oli siis yksi keskeinen syy kirjoittaa kirja. Monet Loikkasen lapsuudenmuistot liittyvät tiiviisti äidin työhön. Äiti teki pitkän uran kiinteistönvälittäjänä ja jäi muutama vuosi sitten niistä hommista eläkkeelle.

– Muistan oranssit autot, äiti oli sellaisessa ketjussa töissä, jossa oli oransseja autoja. Muistan sellaisen huiskeen, joka äidin toimistolla oli. Koko ajan tapahtui paljon ja puhuttiin puhelimessa. Joskus olin myös äidin mukana asuntonäytöillä.

Uutisankkurinakin työskentelevä Loikkanen kuvaili äitinsä olleen äärimmäisen keskittynyt työhönsä, mutta vapaa-ajalla hän ei pingottanut yhtään.

– Olen kyllä valtavan ylpeä hänestä edelleen. Äiti teki ensin tässä yhdessä ”oranssissa ketjussa” töitä pitkään ja sitten omassa kiinteistövälitysyrityksessään pitkän uran. Sitä oli kyllä kiva katsoa.

Katso koko lähetys areenasta:

Suosittelemme